Välsignelsen är gömd i att Gud går med!

Läs mer

Uusin blogikirjoitus - Nyaste blogginlägg

Vapaaehtoisena - 20 vuotta Yhteisvastuukeräyksen asialla

3.2.2015
| Camilla Honkala

Havahduin syksyllä huomaamaan, että helmikuussa 2015 olen tehnyt diakoniatyötä 20 vuotta. Työhöni on aina kuulunut Yhteisvastuukeräyksen organisointi työnantajaseurakunnan alueella. Ensin 11 vuotta Lohtajan seurakunnassa. Nyt on kulunut tasan 9 vuotta siitä, kun aloitin työt Kokkolan suomalaisen seurakunnan johtavassa diakonian virassa. Koko tänä aikana Yhteisvastuukeräys on värittänyt alkuvuoden toimintaa ja tehtäviä työssäni.

Comments: %d Read entire story

Ehtiikö jouluun kyllästyä?

14.1.2015
| Veli-Martin Hästbacka

Seisoin keskiviikkona 7. tammikuuta bussipysäkillä odottaen koulubussia. Ulkona oli tuulinen ja kylmä keli, ja kasvoilleni satoi ilkeän tuntuista lunta. Pakkanen tunkeutui luihin ja ytimiin, mutta pienellä liikehdinnällä oli mahdollista lämmittää itseään. Bussi tuli, menin kouluun ja siitä lähti tavallinen arki.

Comments: %d Read entire story

Palvelevan Puhelimen päivystäjän ajatuksia joulun alla

19.12.2014
| Taina Lamminen

Valmistauduin radiohaastatteluun, joka koski Palvelevan puhelimen toimintaa etenkin joulun alla. Kertoilin Kokkolan seudun Palvelevan puhelimen syntyvaiheista 35 vuotta sitten. Tuleva vuodenvaihde on toimintamme syntymisen ajankohta. Tämä vuosi 2014 on ollut muutoinkin historiallinen, sillä Suomessa Palvelevan puhelimen toiminnan aloittamisesta tuli 1.10. kuluneeksi 50 vuotta.

Comments: %d Read entire story

Kalliimpi aina parempi?

12.12.2014
| Veli-Martin Hästbacka

Näen ympärilläni paljon kirjoja, joitakin ihmisiä ja kuulen piippausta lainaustiskiltä. Puheensorina ja kääntyvien sivujen äänet täyttävät tyhjyyttä silloin tällöin.

Comments: %d Read entire story

Tiesitkö, mitä kaikkea kirkko tekee?

4.12.2014
| Taina Lamminen

Avioliittolakikeskustelu on koskettanut monia. Kirkosta erovyöryä on silti vaikea ymmärtää. Tilanne vaikuttaa "facebook-peliltä", jossa painetaan TYKKÄÄ / EI TYKKÄÄ -nappia tykkäämisten mukaan. Viime kädessä kärsivät ne, joita kirkko haluaa auttaa: kaikkein vaikeimmassa asemassa olevat. Usko ei ole "vain uskomista", vaan ennen kaikkea välittämistä, teoilla rakastamista!
Kuulen kysymyksiä, miksi kirkko ei kerro, mitä hyvää se tekee. Tässä kerron jotain.

Comments: %d Read entire story

Festareita ja kiinalaisia naamareita

20.11.2014
| Veli-Martin Hästbacka

Olin viime viikonloppuna Maata Näkyvissä -festareilla Turussa. Lähdin mukaan, koska pidän gospelmusiikista ja tapahtumaan sisältyi  musiikin lisäksi paljon muuta: workshoppeja, messuja, sanajumalanpalveluksia, kojuja... ja tietenkin myös opettavaisia ja ideoita antavia "pisteitä", kuten esimerkiksi teltta, jossa kerrottiin elämästä eri puolilla maailmaa. Mukana oli myös paljon kavereita ja tuttuja eri seurakunnista.

Comments: %d Read entire story

Rahkosessa joka keskiviikko - minä ainakin

6.11.2014
| Veli-Martin Hästbacka

Jo keväällä minulla pyöri mielessä, että täällä Ullavan syrjäisessä päässä tarvitaan vapaa-ajan toimintaa varhaisnuorille ja että haluaisin olla mukana toteuttamassa sitä. Toimintaa löytyy jo jonkin verran, mutta eihän sitä voi periaatteessa liikaakaan olla. Ajattelin, että voisin olla kehittämässä jo varhaista seurakuntakasvatusta, koska mielestäni lasten on hyvä tietää mahdollisuuksistaan seurakunnassa ja opetella seurakunnan elämää kerhon kautta.

Facebookiin tuli sitten linkki, jonka takaa löytyi ilmoitus "Haetaan kerhonohjaajia Kaustisen ja Ullavan seurakuntaan". Ilmoitin yhteyshenkilölle, että haluan tähän tehtävään, ja sain tämän paikan.

Comments: %d Read entire story

Sydämen projekti - Varhaisnuorten yllätys

6.10.2014
| Minna Varila

Keväällä istuimme lastenohjaajien Katjan ja Eilan kanssa saman pöydän ääreen suunnittelemaan kesän varhaisnuortenleirejä. Mietimme, mitä aiheita leirit pitäisivät sisällään ja millaista työskentelyä, askartelua ja muuta sellaista järjestäisimme.

Comments: %d Read entire story

Viestinnän vinkkeli - Lauluaarteita ammennettaviksi

19.9.2014
| Aune-Inkeri Björkström

Minkä hengellisen laulun sinä opit ensimmäisenä?
Minun lapsuudenkodissani laulettiin iltavirtenä ensimmäinen säkeistö Siionin virrestä Tuon tästä päivästä kiitoksen Sulle. Isä aloitti bassoäänellään mollivoittoisen virren, jossa syntinen ihminen on pienellä paikalla Jumalansa edessä, illasta iltaan anteeksiantamusta anoen.

Comments: %d Read entire story

Sydämen projekti - poikakoti

15.8.2014
| Minna Varila

Papin loistava idea

Auto kääntyy kaupungin vilkkailta kaduilta syrjäisemmälle sivutielle. Kuoppainen ja loskainen tie vie mäkeä ylös. Molemmin puolen katua on autoja parkissa, ja kuoppia väestellessä kuskin täytyy olla tarkkana, ettei pimeässä kolhi niitä. Tien varressa on vieri vieressä taloja, joiden valot ovat auton valojen lisäksi ainoat tällä tiellä. Kello on jo noin yhdeksän illalla, mutta silti olemme menossa kyläilemään. Koulukodille.

Comments: %d Read entire story